Kalastusopas
Sami Laakso
Rakkaudesta kalastukseen

Olen aloittanut kalastusharrastuksen jo pienenä poikana. Vietin kesät isovanhempieni kanssa mökillämme Rymättylässä, jossa lempipuuhaani oli istua vaarin kanssa laiturilla ongella. Jos saimme jotain saalista, veimme ne mummille kokattavaksi. Mikään ei ollut pienestä pojasta niin hienoa kuin se, että sai syödä itse kalastamiaan kaloja. Onginnan jälkeen aloin opetella viehekalastuksen sekä perhokalastuksen saloja. Perhokalastuksesta innostuin niin kovasti, että se on vienyt minut kalastamaan erämaajärvissä, puroissa ja isoissa lohijoissa kuten esimerkiksi Teno. Hienoimpia hetkiä on kun saa kalan nappaamaan itse sitomaansa perhoon.

Tällä hetkellä suurin intohimoni on jigikalastus sekä hauen heittokalastus. Nämä ovat myös suosituimpia opastusretkiä tällä hetkellä. Pidän erilaisten kalastusvälineiden testaamisesta, ja mielelläni kokeilenkin kaikkia uusia vieheitä ja yritän kehittää ja löytää parhaat kalastusmetodit. 

Kilpakalastus

Kuvaaja: Jyri Haapanen
Kuva: Jyri Haapanen

Tutustuin kilpakalastukseen onginnan merkeissä jo lapsena, ja kirkkaimpana saavutuksena onkin nuorten Suomen mestaruus.

Kilpakalastusurani jatkuu edelleen, mutta on siirtynyt veneestä suoritettavaan viehekalastukseen. Teknologia kehittyy kovaa vauhtia, ja kalastukseenkin on tullut paljon uusia mahdollisuuksia löytää ”elämänsä saaliita”. Yksi niistä on liveluotaus, jossa uusilla kaikuluotaimilla saadaan veden alta aktiivista kuvaa, jolloin pystyy reaaliajassa reagoimaan kalan liikkeisiin. Tämä kalastusmuoto on yksi suurimpia ja suosituimpia muotoja kilpakalastuksessa ja sitä on tullut itsekin opeteltua. Kilpakalastus on vienyt myös ulkomaille kilpailemaan. Kilpailimme Hollannissa World Predator Classicissa, johon osallistui vain euroopan kirkkain kilpakalastuksen kerma. Vuonna 2019 sijoituksemme oli 13/50. Paikka vuoden 2022 kisoihin on myös varattu.


Miten ryhdyin oppaaksi

Kalastus on ollut aina lähellä sydäntäni. Ennen oppaaksi ryhtymistä käytin myös itse eri oppaiden palveluita. Kovassa kelissä veneen pohjalla istuessani ajattelin, että mukava ja turvallinen kuljetus kalastuspaikoille on asiakkaalle tärkeää. Suuntasinkin tutkimaan venekauppojen antia ja pian sopiva vene löytyikin. Sitten ilmoittauduinkin jo kouluttautumaan alalle ja valmistuin Paraisten kalakoulusta kalastusoppaaksi vuonna 2016. Niin yritykseni Big Pike Adventures saikin alkunsa.

Vuokraveneenkuljettajantutkinnon lisäksi olen suorittanut vaadittavat ensiapukurssit (EA1 ja EA2) sekä hygieniapassin.

Viihdyn erilaisten ihmisten kanssa ja kalastaessa olen hyvin rauhallinen ja kärsivällinen. Usein joutuu retkillä selvittämään siimasotkuja, sekä irroittelemaan vieheitä kaisloista tai pohjasta. Tällöin hermoja usein koetellaan, mutta se kuuluu kalastukseen ja ongelmat ratkaistaan aina hymyssä suin. Vapaa-ajallani etsin usein uusia paikkoja, jotta pystyisin varmistamaan asiakkaille ikimuistoisen kalastuselämyksen!

Opastan kaiken tasoisia kalastajia. Ei ole siis väliä oletko veneessä ensimmäistä kertaa elämässäsi tai kalastellut jo tuhansia reissuja. Käymme kaikkien asiakkaiden kanssa retken alkaessa läpi turvallisuusmääräykset, joita tulee noudattaa. Koulutan elektroniikan käytössä, opastan erilaisissa kalastusmuodoissa, sekä siinä, miten valitaan oikeat vieheet ja kalastustyylit kyseiseen vuodenaikaan.

Retkillämme noudatetaan kestävän kalastuksen periaatteita eli pakastimia emme lähde retkille täyttämään vaan luomaan elämyksiä ja varmistamaan, että niitä on mahdollista hankkia myöhemminkin. Noudatamme ruokakalojen osalta Kalastusopaskillan määrittämiä ylä- ja alarajoja:

  • Kuha 42-60 cm
  • Hauki 50-80 cm
  • Ahven alle 35 cm

Vene ja varusteet

Opasveneeni on  katsastettu vuokraveneeksi ja siitä löytyy kaikki pelastautumis- sekä turvallisuusvarusteet.  

Veneeni on vuoden 2018 Crestiliner Fish Hawk 1850 Wt Evinruden G2 150 H.O koneella, jolla veneen huippunopeus on 40 solmua. Vene on varustettu uusimmalla elektroniikalla ja kalastusapuvälineillä. Kalastusvälineet veneessäni ovat aina huollettuja ja ovat usein uusinta mallia, koska päivitän niitä aina mahdollisuuksien mukaan. Vene on tällä hetkellä varustettu kahdella Garminin GPSMAP sarjan 12” näytöllä ja Garmin livescope liveluotaimella sekä Garmin force -keulakoneella. Matalassa veneen paikallaan pitävät Power-Pole Blade 10 jalan matalanveden ankkurit.

Kuvaaja:Jyri Haapanen
Kuva: Jyri Haapanen

Tule kokeilemaan kalaonnea kanssani! Ota yhteyttä tästä:

Arvot

Ammattitaito
Kalastuksenohjaajan osatutkinto, Kalastusoppaan ammattitutkinto,
vuokraveneen kuljettajan tutkinto
Kunnioitus
Kestävän kalastuksen asenne, kunnioitus luontoa ja kanssaihmistä kohtaan.
Turvallisuus
Ensiapukurssit 1 ja 2,
Matkailualan turvallisuuspassi, Hygieniapassi
Ota yhteyttä

Yhteydenottolomakkeen täytettyäsi otan yhteyttä mahdollisimman pian jotta voimme suunnitella hyvän retken teitä varten. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Kiitos, viestinne on vastaanotettu!
Hups! Jokin meni pieleen lomakkeen lähetyksessä. Soita minulle niin järjestetään asia!
Yhteistyössä
Sinun logo tähän?